Blogiteksti kirjasta ''Eurotarinoita''

Novellikokoelmani oli Leena Leskisen Eurotarinoita. Kokoelma kuuluu sarjaan nimeltä ''bulevardisarja'', bulevardisarjaan kuuluvat novellikokoelmat ovat Lokkeja rakastava veli, Näytän hyvältä ilman paitaa, Metsästä tuli Syöjätär, Sykkivä universumi, Tulitikkuihmisiä, Veli ilves ja lukemani Eurotarinoita. En ole lukenut sarjasta muita kokoelmia kuin Eurotarinoita.

Kun luin tarinoita, huomasin muutamia yhteneväisyyksiä kuten, että melkein kaikissa tarinoissa kertoja eli ''minä'' oli joku nuori. Huomasin hämmästyksekseni myös, että melkein järjestään jokaisessa tarinassa joku poltti tupakkaa. Tämä ei minusta ollut hyvä juttu, sillä jonkun lukiessa teosta voi hän ottaa mallia tupakoinnista. Sehän ei ole terveydelle hyväksi!

Runoissa käsiteltiin lähinnä ihmisiä, joiden elämä ei mielestäni ollut kunnossa. Ihmiset vaikuttivat alakuloisilta, ja kertomuksia ei aina ollu kivaa lukea. Pidin kyllä teoksista, mutta ne olivat suuriltaosin synkkiä. Muutamassa kertomuksessa tosin oli iloinen loppu. Kuten jo aiemmin mainitsin tupakoinnin ja nuoruuden, olivat nekin aika monesti ajankohtaisia etenkin nuoruus. Nuoruuden kommellukset olivat mielestäni teemana ainakin kun katsoo teosta kokonaisuutena.

Paras novelli oli mielestäni Pikkuveli pastakattilassa. Olemme kuitenkin jo tehneet siitä novellianalyysin, joten päätin valita tarkempaan arviointiin kokoelman ensimmäisen tarinan, sen nimi on Kaamosvalolamppu. Se on sijoittunut Helsinkiin ja sen huomaa siitä, että kertomuksessa puhutaan Mannerheimintien Stockmannista ja alueesta Kallio. Tämä tarina jäi mieleen ennenkaikkea, koska se oli ensimmäinen. Tosin pidin siitä ja siinä mielenkiintoista oli seurata perheen elämää. Perheeseen kuului äiti, mummi, pikkuveli ja kertoja todennäköisesti noin teini-ikäinen poika. Äiti ja isä olivat eronneet, ja äiti ei ole oikein päässyt tästä yli. Mummi on jo hieman vinksahtanut ja heittelee väliin aina jotain vanhanaikaista kuten :''EI oo koiroo karvoihin kahtomista.'' Nämä sanonnat olivat hauskoja etenkin kun mummi lateli niitä milloin mihinkin väliin. Suurimmaksi osaksi niin ettei niissä ollut siinä tilanteessa mitään järkeä. Kertoja on ihastunut tyttöön nimeltä Jonna. Jonna on vaaleahiuksinen kertojan kanssa samanikäinen tupakoiva tyttö. Minusta oli kivaa odottaa lukiessani, kun poika laittoi Jonnalle viestin jossa ilmoitti pitävänsä hänestä ja sanoi, että haluaa tältä tekstiviestin jouluaattona kello kymmeneen mennessä mikäli hän tuntee samoin. Jonna laittoi viestin kello 22.03 ja kertoi haluavansa tavata. Tarinan nimi ''kaamosvalolamppu'' tulee siitä, että perheen äiti tilaa kokoajan ilmaisnäytteitä Hobby Hallilta, sillä hänellä ei ole varaa ostaa mitään erikoista. Äiti on työtön. Tarinan lopussa jouluaattona äiti voittaa Hobby Hallin arvonnasta Kaamosvalolampun. Mummi kuolee juuri ennen jouluaattoa ja kaamosvalo lamppu on tuovinaan valoa perheen elämään.

Novellikokoelmana oli hyvä. Jaksoin kerrankin lukea kirjan loppuun saakka niin, että mielenkiintoni edes jotenkin säilyi. Ainoa tarina, josta en pitänyt oli ''Hilleri nimeltä Johnny Winter''. Se oli tylsä. Novellit olivat jokseenkin mukaansa tempaavia ja luulen, että mielenkiintoni säilyi niissä sen takia. Suosittelen lukemaan kokoelman.